Historia

Raision Ryhdin historia

Raision Ryhti perustettiin pöytäkirjan mukaan 15.4.1951. Alkuun lajeina olivat yleisurheilu ja hiihto. Alkuvuosien toiminnasta vastasivat pääasiassa Heimo Hellsten, Tuure Leppä, Jaakko Kaukonen ja Heikki Laaksonen, joista Heikki Laaksonen edelleen aktiivisesti mukana seuran toiminnassa.

Seuraavina lajeina mukaan tulivat koripallo, jalkapallo ja painonnosto sekä naisvoimistelu 1960-luvulla.

Vuonna 1961 seuran 10-vuotisjuhlissa vihittiin käyttöön Raision Ryhdin lippu, lipun vihkijänä oli Paavo Aitio.

Vuonna 1983 Raision Ryhdin yleisurheilija Petri Mäkelä valittiin edustamaan yleisurheilun MM-kisoihin Helsinkiin. Tuloksena 44. 20 km kävely

1984 mukaan tuli judo. Viimeisenä lajina seurassa aloitti aikido. Painonnosto hiipui 1980-luvulla.

Lentopalloa on harrastettu Ryhdissä 1980-luvulta asti.

Yleisurheilutoiminta ja hiihto loppuivat seurasta 2000-luvulla.

Maantiejuoksu Krookilan lenkkiä järjestettiin 1970-luvulta alkaen, alkuaikoina Ihalan kentällä ja Kerttulan valmistuttua siirtyi Krookilan lenkki Kerttulan Urheilukeskukseen.  Tapahtuma kuului alusta alkaen Raision Päivien ohjelmaan.

Seura oli mukana järjestämässä Veteraanien MM-kisoja 1990-luvulla yhdessä ympäristöseurojen kanssa. Nuorten EM-kilpailuissa Ryhdillä oli päävastuu kävely-kilpailujen järjestelyistä vuonna 1997.

1994 Juha Kinnunen edusti Suomea Helsingin yleisurheilun EM-kilpailuissa. Tuloksena 25. 50km kävely.

2009 Kaisa Kota-aho edusti Suomea judon nuorten EM-kilpailuissa Tallinnassa.

2013 Henri Tuurala edusti Suomea judon nuorten EM-kilpailuissa Tallinnassa.

Ensimmäiset kansalliset judokilpailut Ryhti järjesti 1990 Kerttulan liikuntahallissa. Nykyään Ryhti-shiai on jokavuotinen judon kilpailukauden aloittava kansainvälinen kilpailu.

 

Menestyjiä:

SM

-       - yleisurheilu pojat 16 v. 4 x 800 m viestimestaruus (Vesa Penttilä, Juha Hakala, Matti Salakka ja Timo Puntala) vuonna 1980 valmentajana Ossi Penttilä

-        - yleisurheilu pojat 16 v. 800 m Vesa Penttilä vuonna 1981

-        - kävelyssä useita Suomen mestaruuksia tuojinaan Petri Mäkelä, Juha Kinnunen, Esa Kinnunen, Heikki Kinnunen, Timo Viljanen, Niina Paju, Pia Paju, Johanna Tiirakari.

-       - Huippuna miesten 3 x 5000 m viestimestaruuksien yhtäjaksoinen voittokausi vuosina 1993-1999 ja jatkuen parin välivuoden jälkeen 2002-2005

-        -Judossa useita suomenmestaruuksia, tuojina Hanna Elomaa (ent. Liimatta), Veera Elomaa(ent. Liimatta) Kaisa Kota-aho, Joni Lahtinen, Emilia Tuomikoski ja Henri Tuurala v. 2012

-        -Judon Pohjoismaiden mestareita; Hanna Elomaa (ent. Liimatta), Henri Tuurala 2012

Petri Mäkelä
Juha Kinnunen